Etusivu

Ajankohtaista

Aikataulu
Kurssit
Opettajat
Majoitus

Mr. Tango
Tangoilta
Kulttuuri-ilta
Walon ilta
Tangoshow
Tangoillallinen
Juhlakonsertti
Lasten juhla
Tangobileet

Yhteystiedot &
kumppanit






In English




Tanssikurssien opettajat

Juhlaviikolla on jälleen kerran pääopettajana Buenos Airesista kotoisin oleva kansainvälinen huippupari. Lisäksi mukana on kotimaisia kärkinimiä niin suomalaisen kuin argentiinalaisen tangon saralta.


Demian Garcia & Laura Legazcue


Demian Garcia ja Laura Legazcue on nuori tanssipari Buenos Airesista. Heillä molemmilla on pitkä ammatimmainen ura tanssin parissa. Demian ja Laura painottavat pedagogista sekä taiteellista lähestymistapaa tangoon. He pyrkivät tukimaan ja kehittämään uutta, mutta myös samalla säilyttämään tangon syvimmän olemuksen. He ovat esiintyneet ja opettaneet useissa eri tangotapahtumissa ympäri maailmaa.




Mika & Anna Väisänen


Mika ja Anna pyörittävät Lappeenrantalaista tanssikoulu Onnenmaata. Mika Väisänen on ammatiltaan peruskoulunopettaja ja Anna nelivuotisen koulutuksen saanut diplomitanssinopettaja. Molemmilla on taustaa kilpatanssijoina. Mikalla on taskussaan suomalaisen Tangon SM-voitto vuodelta 2000 sekä mm. Lavatangon SM kisoissa toinen sija Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 2001.




Markku Oikarinen & Sirpa Lotvonen


Markku ja Sirpa ovat pitkän huiskea pari Jäälistä. Heillä on tanssitaivalta takana n. 13 vuotta. Mm. Tanssitalo-ohjaajakoulutus 1999-2000. Latinobic-ohjaaja kurssit 1 ja 2. He opettavat seuratansseja Korvenkylän - ja Oulunsuun Nuorisoseuroilla. Muita opetuspaikkoja; mm. Kaustisen kansanmusiikki festivaalit, Kuutamotalo Kuusamossa.




Tomas ja Erita


Tomas ja Erita ovat opiskelleet argentiinalaista tangoa jo vuosia ja saaneet oppinsa kansainvälisiltä huippuopettajilta mm Buenos Airesissa tanssikoulu Estudio Mara Godoyssa ja tanssikoulu Escueia Argentina de Tangossa, sekä Pariisissa, Wienissä, Madridissa ja Kööpenhaminassa. He ovat opettaneet aktiivisesti jo usean vuoden ajan Tanssikoulu Jari Aaltosella sekä eri puolilla Oulua ja Suomea. Lisäksi he ovat esiintyneet useissa eri tapahtumissa sekä mm Oulunkaupungin teatterin Unohduksen tango musiikkinäytelmässä sekä Unitangoshowssa.

www.tomasjaerita.com



Jari Forstadius & Päivi Paakkonen


Jari Forstadius on saanut argentiinalaisen tangon oppinsa yksitystunneilta ja lukuisilta leireiltä Suomessa ja ulkomailla niin nuevo-tyylin kansainvälisiltä huippu-opettajilta kuin traditionaalisempaa tangoa tanssivilta opettajiltakin. Hän on voittanut mm. argentiinalaisen tangon Suomen mestaruuden vuosina 2004 ja 2005. Lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa eri tapahtumissa sekä ollut mukana mm. Lupausten silta -tangoshowssa. Vuoden 2007 Unto Monosen muistokisojen argentiinalaisen tangon voittajapari Jari ja Päivi opettavat vapaaseen vientiin perustuvaa monipuolista tangoa.